Search results

In Finnish cultural policy, power and responsibilities have been distributed to various regional government bodies and a distinct regional authority is lacking. This presents a notable difference to Sweden where the self-governing and politically elected assemblies at the regional level function as key regional cultural policy authorities. This article examines how the regional government bodies in Finland are participating in cultural policymaking in contrast to Sweden by recognising different activities that are carried out by the regional level. The analysis is conducted in two case regions (Central Finland and Värmland) based on interview data, legislation and policy documents. The results show that the sets of activities carried out by the regional government bodies are not limited to actual managing of the realisation process but include decisions about the content of a policy and formulation of and decision making about desired outcomes. Key themes related to these activities are demarcation (i.e. defining culture as a policy field), discretion (i.e. deciding on operations) and mediation (i.e. connecting actors). The regional level is not only mechanistically implementing given cultural policies but actively participating in cultural policymaking. At the same time, in Finland many factors potentially challenge the regional level's cultural policy relevance and, as a result, regional cultural policy legitimacy. ; peerReviewed

Pohjoismaisen kulttuuripolitiikan vakiinnuttua erilliseksi poliittishallinnolliseksi alueeksi suuri osa takavuosikymmenten poliittisista jännitteistä näyttää haihtuneen tai tyyntyneen, ainakin jos Audunsonin ja muiden (2023) näkemyksiin on uskominen. Suomalainen kulttuuripolitiikka on jo pitkään ollut tunnetusti vakaata ja jopa jähmeää, kuten Pasi Saukkonen (2014) kuvaili lähes vuosikymmen sitten. Saukkosen metaforat vahvasta linnakkeesta, joustavasta sopeutujasta ja seisovasta vedestä ovat edelleen osuvia. Kulttuuripolitiikan rakenteelliset muutokset ovat olleet vähittäisiä, mutta politisoitumisen ja epäpolitisoitumisen prosessit ovat aina eri tavoin läsnä (Keränen, 2014).

Haastattelussa pureudumme syvälle suomalaisen kulttuuripolitiikan ytimeen yhdessä kulttuuriasiainneuvos emeritus, YTT Esa Pirneksen, kanssa. Neljännesvuosisadan ajan Pirnes työskenteli opetus- ja kulttuuriministeriön taide- ja kulttuuripolitiikan osastolla ja nyt, eläkkeelle siirtymisen jälkeen, hän keskusteli kanssamme kulttuuripolitiikan ja -hallinnon kehityksestä, nykytilasta ja hieman tulevaisuudestakin.

Poliittiset puolueet ovat merkittäviä kulttuuripoliittisia vaikuttajia: ne ovat avainasemassa määrittelemässä sitä, mitä kulttuuripolitiikka on ja miten sitä yhteiskunnassa harjoitetaan. Puolueilla on omia kulttuuriin kohdistuvia asenteitaan ja tavoitteitaan. Näistä saa tietoa etenkin erilaisista ohjelmista: laajoista yleisohjelmista, rajatusti taide- ja kulttuuripolitiikkaa ja muita politiikkalohkoja koskevista erityisohjelmista sekä vaalikauden tavoitteita kuvaavista vaaliohjelmista. Tässä katsauksessa keskitymme jälkimmäisiin. Puolueiden kevään 2019 eduskuntavaaliohjelmien ja tuoreimpien kulttuuripoliittisten erityisohjelmien kautta tarkastelemme puolueiden kulttuuripoliittista puhuntaa ja visioita julkisen kulttuuripolitiikan päämääristä.
Katsaus osoittaa, että puolueiden välillä on eroja kulttuuripoliittisen puhunnan laajuudessa ja sisällössä. Kuitenkin kaikki puolueet ovat varsin sitoutuneita vakiintuneeseen kulttuuripoliittiseen järjestelmään. Tämä heijastaa hallinnon vahvaa asemaa suomalaisessa kulttuuripolitiikassa. Samalla puolueiden näkemykset kulttuurin määrittelystä ja kulttuuripoliittisista tavoitteista laajentavat monin osin vakiintuneen sektorihallinnon rajauksia.

Arvio kirjasta: Diane Saint-Pierre & Monica Gattinger (toim.) Cultural Policy. Origins, Evolution, and Implementation in Canada's Provinces and Territories. University of Ottawa Press, 2021, 668 sivua, ISBN (Paper) 9780776628950

In both Finland and Sweden, decentralisation has traditionally been an essential cultural policy aim. This article explores how, by pursuing decentralisation, the regional jurisdictions have been presented with more possibilities to fulfil their purposes and in this way, gain legitimacy in cultural policy. Based on the analysis of political, legal, and administrative documents, three main periods of regional decentralisation in cultural policies are identified: regions as vehicles of welfare policy, regionalisation, and competitive regions. In both countries, national governments have promoted the regional level's agency, and in doing so, potential institutional change in cultural policy. However, the increase of the regional level's role has been limited by the countries' strongly institutionalised cultural policy systems. ; peerReviewed

In both Finland and Sweden, decentralisation has traditionally been an essential cultural policy aim. This article explores how, by pursuing decentralisation, the regional jurisdictions have been presented with more possibilities to fulfil their purposes and in this way, gain legitimacy in cultural policy. Based on the analysis of political, legal, and administrative documents, three main periods of regional decentralisation in cultural policies are identified: regions as vehicles of welfare policy, regionalisation, and competitive regions. In both countries, national governments have promoted the regional level's agency, and in doing so, potential institutional change in cultural policy. However, the increase of the regional level's role has been limited by the countries' strongly institutionalised cultural policy systems.

x