Suchergebnisse

This thesis draws attention to the role of international law and norms in constituting different normative categories of membership in international society. Particular attention is paid to the notion of state crime, which can be seen to underlie the practice of international norm-enforcement and which is in tension with the traditional understanding of sovereignty. This tension is highlighted in contemporary international society, which is increasingly defined by the principles of universality and the rule of law. The politics and potential problems of normative boundary-drawing are viewed in light of the English School theory of International Relations. The theoretical framework allows the identification of certain criteria for assessing the appropriateness of international norm-enforcement in a given case. The research question is concerned with the extent to which such criteria are met in case of the UN Security Council sanctions on Iran, and the implications of this for the future strategy in the Iranian nuclear issue, and also for the non-proliferation regime and international society more generally. The research material consists mainly of speeches held by UN Security Council members and Iran in 2006—2009, which are interpreted hermeneutically, based on the theoretical framework and the background discussion. A key finding is that the punitive approach in the Iranian nuclear issue has not only been unsuccessful in promoting non-proliferation, but it has also intensified the underlying political conflicts and created obstacles for finding a compromise solution. It is argued that a clarification of goals and conflict management approach is needed to deal with the dispute. This, however, requires a paradigm shift on two levels: on the one hand, the US and Iran should overcome enmity in their bilateral relations, and on the other hand, the demands and assumptions behind the UN Security Council and other sanctions should be reconsidered. More specifically, a new approach requires moving away from the analogy of crime and policing to a more symmetrical notion of dispute settlement among states. The Iranian case shows that non-proliferation cannot be achieved only through governance and coercion, especially in cases where the legal process of norm-enforcement disguises an escalating political conflict. What is needed instead is conciliatory diplomacy and impartial recognition of security dilemmas, which can be extremely difficult in a situation where the legitimacy of the potential proliferator has been questioned through normative exclusion. ; Väitöskirja käsittelee normeihin perustuvaa ulossulkemista kansainvälisessä politiikassa. Se kiinnittää huomiota siihen, että normit eivät ainoastaan luo järjestystä asettaen rajoja valtioiden toiminnalle, vaan ne myös määrittävät jäsenyyttä ja ulkopuolisuutta kansainvälisessä yhteisössä. Ulossulkemisen taustalla vaikuttaa kansalliseen analogiaan perustuva valtiorikollisuuden ajatus, joka on ristiriidassa perinteisen suvereniteettiperiaatteen kanssa. Tämä ristiriita on korostunut nykymaailmassa, jossa valtioiden legitimiteetin nähdään yhä enemmän riippuvan erilaisten normien noudattamisesta. Normeihin mukautuvien kansainvälisen yhteisön jäsenten ja norminrikkojien välisen rajanvedon poliittisuutta ja siihen liittyviä ongelmia tarkastellaan väitöskirjassa englantilaisen koulukunnan teorian kautta. Teoreettisen kehikon avulla on mahdollista määritellä tiettyjä ehtoja, joiden avulla voidaan arvioida normien toimeenpanon mielekkyyttä yksittäisissä tapauksissa. Tähän liittyy myös tutkimuskysymys, joka pohtii YK:n turvallisuusneuvoston asettamien pakotteiden perusteita sekä niiden vaikutuksia Iranin ydinohjelmaa koskevassa kiistassa ja laajemmin kansainvälisessä yhteisössä. Empiirinen osuus keskittyy YK:n turvallisuusneuvoston jäsenten ja Iranin vuosina 2006—2009 pitämiin puheisiin, joita tulkitaan hermeneuttisesti teoreettisen kehikon sekä ydinkiistan taustoja käsittelevän aiemman keskustelun valossa. Keskeinen johtopäätös on, että YK:n turvallisuusneuvoston pakotepolitiikka ei ole edistänyt diplomaattisen ratkaisun löytymistä, vaan se on päinvastoin osaltaan kärjistänyt kiistan taustalla olevia poliittisia konflikteja ja vaikeuttanut kompromissin löytämistä. Väitöskirjassa korostetaan tavoitteiden selkiyttämisen sekä kompromissiin perustuvan konfliktinratkaisun tärkeyttä kiistan selvittämiseksi. Tämä puolestaan edellyttää vedettyjen rajalinjojen purkamista sekä perustavanlaatuista muutosta niin Iranin ja Yhdysvaltain kahdenvälisissä suhteissa kuin monenkeskisen diplomatiankin tasolla: siinä kun Iranin ja Yhdysvaltain tulisi pyrkiä pääsemään vihollisuusparadigman yli, Iranin ydinkiistaa hoitavan YK:n pysyvistä jäsenistä ja Saksasta koostuvan ns. P5+1 -ryhmän olisi harkittava uudelleen pakotetoimien taustalla olevia vaatimuksia ja olettamuksia. Keskeistä kummassakin tapauksessa on siirtyminen valtiorikollisuuden analogiasta symmetrisempään valtioiden väliseen konfliktinratkaisuun. Iranin tapaus osoittaa, ettei ydinaseiden leviämisen estäminen voi tapahtua pelkästään hallinnan ja pakottamisen kautta, varsinkin kun normien toimeenpano peittää alleen poliittisen konfliktin. Se vaatii myös sovittelevaa diplomatiaa ja puolueetonta turvallisuusdilemmojen tunnustamista, mikä on erityisen vaikeaa tilanteessa jossa mahdollisen uuden ydinasevallan legitimiteetti on kyseenalaistettu ulossulkemisen kautta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomien 1.7.2007-31.12.2008 kirjoittelua koskien Kiinan kesäolympialaisia ja niiden herättämää ihmisoikeushuolta. Ihmisoikeuksien julistuksen lisäksi ajatus luovuttamattomista perusoikeuksista ja pyrkimyksestä rauhaan on kirjattu olympialiikkeen peruskirjaan. Toisaalta peruskirja kieltää valtioita ja yksilöitä esittämästä olympialaisissa poliittista propagandaa. Siksi sekä ihmisoikeusjärjestöt että kritiikkiä kohtaavat kisaisännät voivat vedota olympialaisten aatteeseen, olympismiin. Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aloitti Pekingin olympialaisten alla oman olympiakampanjansa. Vuosina 2005-2008 järjestö julkaisi 7 raporttia, jotka keskittyivät Kiinan ihmisoikeustilanteen ja tulevien olympialaisten yhteyksiin. Raporteista nousi esille viisi ihmisoikeutta, joita Kiina loukkasi: oikeutta elämään, vapauteen, mielipiteeseen, sananvapauteen ja uskontoon. Amnesty katsoi Kiinan rikkovan YK:n ihmisoikeussopimuksien ja oman perustuslakinsa lisäksi olympismin periaatteita. Järjestön kampanjointitapa oli häpäiseminen, jossa eritellään ihmisoikeusloukkaukset, ja vaaditaan lakien ja käytäntöjen muuttamista, niin että loukkauksia ei enää tulevaisuudessa tapahtuisi. Olympiakampanjassa vaadittiin useaan otteeseen aktiivisia toimia niin Kansainväliseltä olympiakomitealta kuin eri maiden poliitikoiltakin. Valta-asemassa olevien poliittisten toimijoiden piti Amnestyn mukaan käyttää mahdollisuuttaan, ja painostaa Kiinaa tekemään konkreettisia muutoksia ihmisoikeustilanteeseensa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten Amnestyn olympiakampanjan ihmisoikeushuolet näkyivät Helsingin Sanomien sivuilla. Tutkimuksen analyysiosio on jaettu kahteen osaan: ensimmäisessä käsitellään olympiakampanjan ihmisoikeusloukkauksien näkyvyyttä lehdessä: Miten huoli kuolemantuomioista, teloituksista, hallinnollisista pidätyksistä, mielipidevangeista ja Kiinan harjoittamasta laajasta sensuurista nousivat esille? Viidentenä huolena esiin nousi erityisesti Tiibetin ongelmallinen tilanne. Kuka ilmaisi näistä huolen, ja mihin asioihin keskityttiin? Toisessa osassa käsitellään Amnestyn painostusvaatimuksia. Kenen vastuulle lehdessä asetettiin toiminta muutoksen eteen, ja miten vastuulliset kokivat asemansa? Taustalla on laaja tieto olympialaisten historiallisesta kritiikistä, sekä olympiahistorian protestiliikkeistä. Työssä argumentoidaan, megatapahtumien historian ja tutkimusaineiston valossa, ettei olympialaisia voi irrottaa politiikasta, eikä politiikkaa - tai ihmisoikeuksia - olympialaisista. Puolentoista vuoden aikarajaus kattaa paljon. Vuosi ennen olympialaisia käytiin keskustelu siitä, miten Kiina valmistautui olympialaisiin, mitä lupauksia sen katsottiin tehneen kisat saadessaan, ja miten maan ihmisoikeustilanne oli kehittynyt olympialaisten vaikutuksen takia. Ennen kisoja vuonna 2008 lehdessä julkaistiin runsaasti kannanottoja muun muassa boikotteja koskien, mutta kisojen jälkeen niihin liittynyt ihmisoikeushuoli hävisi lähes kokonaan lehden sivuilta. Helsingin Sanomissa otettiin ahkerasti kantaa ihmisoikeuksien puolesta, ja uutisoitiin runsaasti ihmisoikeuksiin liittyvää keskustelua. Pekingissä asunut Kiinan-kirjeenvaihtaja toimi sekä uutisten välittäjänä että niiden aktiivisena kommentoijana, ja hänen kauttaan moni ihmisoikeushuoli nousi esille lehdessä. Myös Amnestyn sanoma nousi usein ja vahvana esiin, sekä järjestön kampanjoiden että sen työntekijöiden äänellä. Lehden ihmisoikeusdiskurssi ei nojannut yksin järjestön tuottamaan informaatioon, mutta noudatteli Amnestyn kampanjan huolia.

Abstract The aim of the research was to explore the possibilities and limitations to foster teacher empowerment and promote Gay, Lesbian, Bisexual, Transgender and Queer (GLBTQ) educational equity in schools. The context of the research was the GLBTQ Educational Equity (GLEE) Project funded by European Union (EU) during 1999–2002. Using an action research approach a Leadership Training Course (LTC) for teachers was developed with an international training team. The aim of the course was to empower teachers to develop action plans for their schools to promote GLBTQ equity. After the course teachers were supported in their actions by an internet-based support network called GLEENET. There was a LTC in 2000 and 2002 in Oulu, Finland. The starting point for developing an empowering pedagogy for the LTC was critical pedagogical theories. The results from the LTC along with the post-course actions were used to further develop the pedagogical theory, followed by another course and further theoretical development. The focus of the dissertation is on: (1) evaluating the empowerment of course participants, (2) developing principles of web-assisted transformative pedagogy, and (3) evaluating the methodological approach as a counter-heteronormative praxis. In addition, new tools for conceptualising empowerment are developed. There was evidence that the participants were empowered by the LTC, and that GLEENET after the course further empowered them. Following the LTC all the teachers engaged in some form of activism such as workshops for colleagues, curriculum development and student activities. Also, some of the participants carried out transnational projects funded by the EU. The first was the Inequality in School Project 2001–2002 and the second was the Towards an Inclusive School Project 2003–2006. Despite the empowerment of teachers and their actions to transform their schools, the research concluded that there were limitations. In particular, resistance and barriers were faced including opposition from headteachers and colleagues, as well as having a lack of time. There is a need for wider EU anti-discrimination legislation, action on the part of educational authorities, and pre and in-service teacher training to break down cultural and structural barriers to promoting GLBTQ educational equity. ; Tiivistelmä Tämän tutkimuksen päämäärä oli selvittää mitä mahdollisuuksia ja rajoitteita liittyy homojen, lesbojen, biseksuaalien sekä transgender- ja queer-henkilöiden (GLBTQ) yhdenvertaisuuden edistämiseen koulumaailmassa opettajien voimaannuttamisen kautta. Tutkimuksen konteksti oli Euroopan unionin (EU) rahoittama GLBTQ Educational Equity (GLEE) -projekti vuosina 1999–2002. Toimintatutkimuksellista lähestymistapaa käyttämällä kansainvälinen kouluttajatiimi kehitti opettajille suunnatun johtajuuskurssin (LTC), jonka päämäärä oli voimauttaa opettajat kehittämään kouluilleen toimintasuunnitelmat GLBTQ-yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kurssin jälkeen opettajat saivat tukea toimilleen GLEENET-internetyhteisön kautta. Kaksi LTC-kurssia järjestettiin Oulussa vuosina 2000 ja 2002. Kriittisen pedagogiikan teoriat olivat lähtökohtana LTC-kurssin voimauttavalle pedagogiikalle. Ensimmäisen LTC-kurssin tuloksia sekä osallistujien kurssin jälkeisiä toimia käytettiin pedagogisen teorian jatkokehittämiseen, minkä jälkeen seurasi toinen LTC-kurssi sekä teorian edelleen kehittämistä. Tämä väitöskirja keskittyy: (1) arvioimaan kurssin osallistujien voimaantumista, (2) kehittämään web-avusteisen transformatiivisen pedagogian perusperiaatteita, sekä (3) arvioimaan metodologisen lähestymistavan soveltuvuutta heteronormatiivisuuden vastaiseksi praksikseksi. Lisäksi kehitetään uusia työkaluja voimaantumisen käsitteellistämiseen. Havainnot ja tutkimusaineisto tukevat sitä, että osaanottajat voimaantuivat LTC-kurssilla, ja että kurssin jälkeen GLEENET voimaannutti heitä lisää. Kurssin jälkeen kaikki osallistuneet opettajat aktivoituivat esim. pitämään työpajoja kollegoilleen, kehittämään koulunsa lukujärjestystä tai järjestämään opiskelija-aktiviteetteja. Lisäksi jotkut osallistujat perustivat EU:n rahoittamia kansainvälisiä projekteja, joista ensimmäinen oli Inequality in School vuosina 2001–2002, ja toinen Towards an Inclusive School vuosina 2003–2006. Vaikka opettajat voimaantuivat ja pyrkivät toimillaan muuttamaan koulujaan, tutkimustulokset kertovat myös rajoitteiden olemassaolosta. Erityisesti ongelmia aiheutti rehtorin tai kollegoiden vastustus sekä ajan puute. Tarvitaan EU:n syrjinnän vastaisten lakien laajentamista, koulutuksesta vastaavien viranomaisten toimia sekä opettajien koulutusta ja jatkokoulutusta, jotta kulttuuriset ja rakenteelliset esteet GLBTQ-yhdenvertaisuuden edistämisen tieltä saadaan raivatuksi.