Suchergebnisse

The Spirit of Time in the Letter of the Law. The Ideologies of Finnish Child Welfare Legislation analyses what kinds of ideologies are construed in child welfare legislation and how. It is based on a critical discourse analysis in the fields the work is situated in: language studies and social sciences. The results are applicable in the drafting and interpretation of language for professional use. In the First Child Welfare Act and Decree (1936), ideology is construed as an educational ideology in which the authorities are guided in, and largely required to take particular institutional and educational measures for child welfare when specified conditions are met. Children, young people, parents, guardians, educators and child welfare actors are presented as targets for the authorities. In the second Child Welfare Act and Decree (1983), the role of social governance was democratized by reducing the ways that asymmetric power was expressed. This construes a service ideology. Desired goals were given more weight than those that should be avoided. Child welfare is presented as service, supporting growth with institutional measures such as monitoring. In the third Child Welfare Act (2007) child welfare is highlighted as a customer relationship, and the child, young person, parent, guardian and those doing care work are presented as customers. The customer relationship is also formed in a way that regulates child welfare processes in more detail by controlling the interaction between the child welfare operator, child welfare professionals and the client. One of the key elements in presenting the concept of customer ideology is putting more emphasis on cooperation. The reader of the text is also framed as a partner by, for example, including more reading instructions and metatext than took place in the earlier Child Welfare Acts. The ideologies of Finnish child welfare acts are linked to the socio-historical con- text of each legislative reform. They show the development of Finnish society from an agrarian to a service society and a post-expansive welfare society. ; Ajan henki lain kirjaimessa. Suomalaisten lastensuojelulakien ja -asetusten ideologiat tarkastelee sitä, millaisia ideologioita suomalaisissa lastensuojelulaeissa ja -asetuksissa esitetään ja miten. Tutkimusotteena on kriittinen diskurssiana- lyysi, jota on sovellettu niillä aloilla, joiden kanssa tutkimus keskustelee: kielentutkimuksessa ja yhteiskuntatieteissä. Tulokset ovat hyödynnettävissä ammattitekstien laadinnassa ja tulkinnassa. Ensimmäisessä lastensuojelulaissa ja -asetuksessa (1936) ideologiaksi muodostuu kasvatusideologia. Viranomaiset ohjataan, enimmäkseen velvoitetaan, lastensuojelun institutionaalisiin ja kasvatuksellisiin toimenpiteisiin määriteltyjen ehtojen täyttyessä. Lapset, nuoret henkilöt, vanhemmat, huoltajat, kasvattajat ja lastensuojelun toimijat esitetään ennen kaikkea viranomaisten toiminnan kohteina. Toisen lastensuojelulain ja -asetuksen (1983) palveluideologian muodostumisessa on merkittävä rooli sillä, että lastensuojelulain ensimmäisessä kokonaisuudistuksessa yhteiskunnallisen ohjailun tapaa demokratisoitiin, vähennettiin epäsymmetrisen valtasuhteen osoittamista. Aiempaa enemmän ilmaistaan tavoitteena olevia asioita pikemmin kuin vältettäviä asioita. Lastensuojelu tuodaan esiin ennen kaikkea palveluna, siihen sisältyvänä kasvun tukemisena ja institutionaalisina toimina, esimerkiksi valvontana. Kolmannessa lastensuojelulaissa (2007) lastensuojelu tuodaan esiin asiakkuutena ja lapsi, nuori, vanhemmat, huoltajat sekä lasta hoitavat asiakkaina. Asiakkuusideologiaa muodostetaan esimerkiksi siten, että lastensuojelun prosesseja säännellään aiempaa yksityiskohtaisemmin. Lastensuojelun esitetään aiempaa painokkaammin sisältävän yhteistyötä. Tekstin lukijallekin muodostetaan yhteistyökumppanin roolia esimerkiksi siten, että kolmas lastensuojelulaki sisältää aiempia lastensuojelulakeja enemmän lukuohjeita, metatekstiä. Suomalaisten lastensuojelulakien ideologiat kytkeytyvät siihen historiallis-yhteiskunnalliseen kehykseen, jossa kukin laeista on laadittu. Niissä näkyy suomalaisen yhteiskunnan kehitys maatalousyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi sekä jälkiekspansiiviseksi hyvinvointivaltioksi.

Yksilön asenteet eivät ole satunnaiset. Sen sijaan ihmiset omaksuvat tiettyjä asennekokonaisuuksia – poliittisia ideologioita, joita eri sosiaaliset ryhmät ylläpitävät. Esimerkiksi maahanmuuton kannatus tai vastustus tuo useimmiten mukanaan tukun muita asenteita sosiaali-, talous- ja turvallisuuspolitiikasta. Tavanomainen muuttujakeskeinen lähestymistapa asenteisiin ei kuitenkaan tavoita tätä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten aikuisten (N=744, ikä 18-29, M = 24,65) poliittisia asenteita henkilösuuntautuneesta näkökulmasta, toisin sanoen mitä latentteja ryhmiä (vrt. ideologioita) asenteista muodostuu ja miten vastaajat siirtyvät niiden välillä pitkittäisseurannassa. Asenteet maahanmuutosta, sosiaalietuuksista, tuloeroista, ympäristön huomioimisesta ja puolustusvoimien vahvuudesta muodostivat neljä asenneprofiilia: (1) vihervasemmistolaiset, (2) markkinaliberaalit, (3) populistit ja (4) oikeistokonservatiivit. Naiset ja miehet sijoittuivat odotetusti epätasaisesti eri profiileihin. Odotusten vastaisesti tosin, kaikkein parhaiten toimeentulevat, terveimmät ja keskiverto-koulutustason omaavat suhtautuivat kaikkein kielteisimmin maahanmuuttoon. Asenneprofiilien välillä ei tapahtunut merkittäviä siirtymiä yhdeksän kuukauden seurantajakson aikana. Tulokset kyseenalaistavat julkisuudessa ylläpidettyjä mielikuvia mm. enemmistön maltillisuudesta maahanmuttokysymyksissä, Perussuomalaisista kansan syvien rivien puolueena sekä yhteydestä syrjäytyneisyyden ja maahanmuuttovastaisuuden välillä.

Originally published as the author's doctoral thesis, Department of Sociology, University of Helsinki in 1986. - online resource (viii, 334 pages) : illustrations ; Karl Kautsky was, for three decades before the First World War, the main authority on the intellectual heritage of Marx and Engels, the founding fathers of Marxism. His interpretation of Marx's Capital and the basic laws and contradictions of capitalism was the standard reference point for both the foes and allies of Social Democracy. Jukka Gronow's On the Formation of Marxism analyses Kautsky's impact on the self-understanding of the European labour movement from his dispute over Revisionism with Eduard Bernstein to his polemics with V.I. Lenin over Imperialism and the Russian Revolution. Despite many political differences, Gronow shows that these authors shared a common understanding of the basic nature of capitalism, which in important respects differed from Marx's critique of political economy. ; Open Access funded by University of Helsinki

Today's political ambitions are based on the neoliberal aspiration to diminish the state's role and responsibilities, and to transfer those responsibilities to local communities and individuals in ways that idealise those communities, promising to 'give power to the people'. Instead of highlighting individualism, neoliberalism now celebrates communities and participation. This article deals with the effects of this ideology with regard to Finnish rural policy objectives. Drawing on Finnish village action programmes as data, we argue that these ideological views aim to transform individuals and create new moral actors. Our research indicates that Finland's rural policy objectives invoke actors that are responsible for their communities, have an 'enterprising spirit', and are change-friendly and innovative. However, the ideology disregards the economic and social preconditions and resources necessary for building affluent communities and villages, which are difficult to attain when there is less government involvement. Thus, rural communities face increasing demands and less government involvement. ; peerReviewed

Mao Zedongin (1893–1976) poliittinen ja ideologinen perintö on tutkimuksellisesti jälleen ajankohtainen, kolmekymmentä vuotta "suuren ruorimiehen" kuoleman jälkeen. Maoa on kuvattu milloin puhdasoppiseksi marxilaiseksi, milloin kiinalaiseksi patriootiksi. Maoismin tutkimuksessa on usein keskusteltu siitä, missä määrin Mao seurasi perinteisiä marxilaisia oppeja ja missä määrin hän taas sisällytti kiinalaisia elementtejä omaan ideologiseen tulkintaansa. Viime aikoina julkisuuteen tulleet historiantulkinnat sen sijaan pyrkivät osoittamaan, että Mao oli vain tunteeton ja väkivaltaan taipuvainen itsevaltias.Kauppinen esittää väitöstyössään, että Maon ideologisen maailmankatsomuksen kannalta ei ole erityisen merkittävää arvioida häntä marxilaisuuden tai historiallisuuden näkökulmista. Kauppinen korostaa uudenlaista lähestymistapaa, jossa eriytetään "maolaisuuden" teoreettinen ja karismaattinen puoli. Molemmat puolet määrittelevät omalta osaltaan Maon poliittista perintöä.Maoismi voidaan jakaa kahteen osioon, kaanoniin eli viralliseen säännöstöön ja myyttiin. Myytti heijastelee nimenomaisesti Maon persoonaa ja siitä kumpuavaa karismaa. Maoismin kaltaisissa aatejärjestelmissä ideologinen kaanon ja myytit ovat yhteistyössä. Lähtökohtana onkin siis antaa määritelmä sellaiselle aatteelle, joka on vahvasti oppilauseisiin pitäytyvä ja myös ilmentää jonkun henkilön persoonaa, kuten Maoismi tekee.Aatejärjestelmän edustama myytti, tässä tapauksessa myytti Maosta, voidaan myös esittää eräänlaisena tarinana siitä, miten aatteen teoreettinen puoli on ajan myötä syntynyt ja kehittynyt. Tämä avaa mahdollisuuden paitsi tarkkailla Maon ajattelun kehittymistä, myös tutkia, millaisen ideologisen tarinan esimerkiksi hänen kootut kirjoituksensa tuottavat. Näin ollen välittömän mielenkiinnon kohteena on se tarina, joka kuvaa Maoa ideologisena toimijana ja uudistajana.Maon tutkiminen teorian ja myyttien kautta kertoo myös, millaisissa olosuhteissa ja ennen kaikkea minkä tyyppisin käsittein Maoismi selittää oman olemassaolonsa. Vaikka Maoismi määritelläänkin Kauppisen tutkimuksessa ideologiseksi kaanoniksi, sitä ei samalla määritellä muuttumattomaksi tai immuuniksi muutoksille. Tutkimus lähteekin ajatuksesta, että ideologinen muutos on välttämätöntä, koska historian tulkinnat muuttuvat väistämättä. Ideologiseen muutokseen kiinnitetään siten erityistä huomiota puuttumalla uudistusten ja muutoksen haun problematiikkaan. Tässä ilmenee myös idea kaanonin ja myyttien suhteesta: kaanon saattaa pysyä muuttumattomassa tekstimuodossa, mutta sen edustamien myyttien tulkinta ja sisältö muokkaavat myös kaanonin sisällön tulkintaa. ; In this dissertation an ideological construction called "Maoism" is studied. Maoism is defined as an ideology that includes two important spheres of interpretation: canon and charisma. Canon is the structured part of the ideology while charisma represents the mythical aspect. Ideological canons, as understood in this particular study, are the texts that reach a status of a canon. Moreover, during the time the texts remain canonized, they remain unchanged as well. However, changes or revisions can be forced upon canons as they can be revised to serve political needs and ambitions; canonized ideology can thus be used to justify political power.Mao Zedong (1893–1976) was able to change the Marxist ideology into a different construction without losing its loyalty to the original, universal dogma. The revised ideology becomes then personified and named after the leader, yet staying pure in every way; in some cases, in fact, this process can even enhance the pureness of the ideology as the leader is considered to be superior in terms of ideological knowledge and competence. At the same time, the fountainhead of ideological wisdom is shifted from the original ideology to the leader himself as he is now seen as the main source of ideological innovation. Such a process of personification changes ideology into more than just a complex web of beliefs and theories guiding ideological actions.Maoism thus qualifies as an ideological phenomenon that was based as much on mythical dimensions as it was on theoretical guidelines; in this sense, Maoism is an ideological construction combining myth with theory. These two spheres of interpretation are studied through Mao Xuan, a collection of Mao Zedong's political writings. Moreover, this collection is defined as an ideological "script" that defines the correct interpretation of Chinese Marxism and describes the "mystic moment," that is, the heroic narrative of Mao Zedong

his article is a contribution to the hitherto scant literature on learning a historical minority language and on language ideologies in the context of a study abroad program in Hungary, Debrecen. I analyse the language ideologies of the decision makers in Hungary and in the Debrecen Summer School in relation to the teaching of Hungarian to the neighboring peoples. Drawing on interactional data of participants from Romania, the perspective of learning Hungarian as a historical minority language is examined. The present article combines a historical approach with language ideologies by focusing on an institution offering language education. Language ideologies are presented as they appear in the larger historical discourses, contemporary documents, and media interviews. I briefly outline the major turning points in the history of the institution which also reflects the changing language ideologies and cultural politics of Hungary. The qualitative discourse analysis of interviews and the conclusion of this ethnographic study demonstrate that language ideological positions in relation to the teaching and learning of Hungarian have been firmly located in historical and cultural contexts. Discourse analysis of various data demonstrates that, on the one hand, the course providers have espoused competing ideologies of who the learners should be as well as how to present the country and the culture, while, on the other hand, showing that the learners have had to negotiate prejudice and stereotype rooted in discourses about the often burdened history. ; peerReviewed

This paper compares two influential but conflicting contemporary models of politics as an activity: those of Hannah Arendt and Alain Badiou. It discovers the fundamental difference between their approaches to politics in their opposing evaluations of the contemporary political significance of the legacy of Plato, Platonism, and the Platonic Idea. Karl Popper's and Arendt's analyses of the inherently ideological nature of totalitarianism are contrasted with Badiou's vindication of an ideological "politics of the Idea." Arendt and Badiou are shown to share an understanding of politics as a realm for the human deployment of novelty and world-transformation. Their key disagreement concerns the form of activity that accomplishes this deployment. For Arendt, political activity has the basic form of noninstrumental and nonteleological action (praxis), devalued by the Platonic tradition of political philosophy. Badiou, by contrast, follows Plato in regarding politics essentially as a process of production (poiēsis) oriented to an ideal end. ; peerReviewed

Finland and Sweden share the ideal of a Nordic welfare state, with gender equality as a central tenet. In both countries, right-wing populist parties have gained prominence in mainstream politics. Despite similar political agendas at the moment, these parties have different political histories, and different modes of expressing their anti-immigration pleas. In this comparative study, we examine how the distinction between 'us' and the 'other' is performed intersectionally in terms of gender, social class, ethnicity and 'race', and sexuality. For this purpose, we examine empirical material collected from the party newspapers of the Finns Party and the Sweden Democrats, because their content most closely reflects the ideological tenets of these parties. The chosen timeline stretches from 2007 until 2014 and entails the qualitative close reading of 16 issues of each newspaper. We evidence the dynamic between the intersectional analysis that fleshes out the reproduction of categories of difference, and the comparative analysis with its interest in temporal change and the resulting convergence between the two parties' ideologies. We conclude that, although the Finns Party previously had a more pronounced anti-elitist rhetoric and resorted to class-based antagonism as a means to garner electoral support, it subsequently moved closer to the anti-immigration agenda around issues of protecting national identity and the welfare state that has characterised the political platform of the Sweden Democrats over the past decade. This temporal awareness allowed us to document the Sweden Democrats' ideological consistency over the examined timeframe, emphasising the party's quest to rebuild the (Swedish) 'people's home' and to exclude the racialised Muslim 'other'. ; peerReviewed

The article examines the challenges to self-organisation and upscaling of alternative economies from the viewpoint of defending and negotiating social space. Timebanks in Finland and the UK are presented as examples, analysing the difference of defending such social space in the contexts of a traditional welfare state (in the case of Finland) and an austerity-driven government with a "Big Society" ideology (in the case of UK). Both systems of government present different kinds of pressures on timebanks, pushing them to a given ontological categories and to action in accordance with pre-defined political goals. This difference, along with timebank reactions and the question of prospects of opening ontological space, is analysed through material from observation, interviews with timebanks activists and brokers, and survey data from timebank users. ; peerReviewed

Social media has been adopted by radical right populists and alt-right demagogues as a platform for circulating misogynous and racist hate speech and affectively mobilising supporters. This chapter examines hate speech as a form of gendered and racist violence, focusing on social media posts by two influential right-wing populist politicians: Jussi Halla-aho, the leader of the Finns Party, and Donald Trump, the president of the United States. It demonstrates how these politicians intertwine misogyny and racism in blog posts and tweets that target women in particular. Their affective online communication is interpreted as a new form of violence. This digitally mediated violence, although a relatively new phenomenon, is an integral part of the chain of violence that links interpersonal violence, violent societal structures and ideological and political violence. Discursive expressions of hatred are spread through social media and shape our understanding of reality. They are not only violent themselves but also pave the way for an ideological readiness to use other types of violence. ; peerReviewed

Venäläisiin arkistolähteisiin pohjaavassa väitöstutkimuksessaan Simo Mikkonen käsittelee Neuvostoliiton poliittisen eliitin ja taiteilijoiden keskinäisiä suhteita 1930-luvulla. Ajanjakso muistetaan Stalinin valtaannoususta ja joukkoterrorista. Taiteiden osalta on puhuttu taiteellisen vapauden alistamisesta poliittisiin päämääriin puolueen pakkokeinojen ja vainon avulla. Mikkonen osoittaa käsityksen osin virheelliseksi: yhtään eturivin säveltäjää ei terrorin aikana lähetetty vankileireille, teloituksista puhumattakaan. Säveltäjistä neuvostoeliittiä Säveltäjien asema muuttui merkittävästi 1930-luvun aikana. Säveltäjien työ ammattimaistui, he nousivat osaksi eliittiä ja heidän elintasonsa koheni. Parannuksilla oli kuitenkin hintansa. Kommunistinen puolue asetti musiikille useita vaatimuksia, kuten ymmärrettävyys. Lisäksi teosten aiheiden tuli mukautua vallitsevaan politiikkaan. Näiden rajoitusten välineenä on pidetty 1932 perustettua Neuvostosäveltäjien liittoa, jonka viralliseksi ohjenuoraksi asetettiin sosialistinen realismi. Säveltäjäliitosta ei kuitenkaan tullut kirjailijaliiton tapaista puolueen käsikassaraa, vaan säveltäjien etujärjestö, jota he käyttivät etevästi taloudellisten etujen järjestämiseen ja asemansa parantamiseen. - Vaikka säveltäjäliiton kokouksissa käsiteltiin myös ideologisia ja poliittisia teemoja, tämä ei tapahtunut puolueen suoran valvonnan alaisuudessa. Säveltäjät jopa vaikuttivat puolueen näkemyksiin musiikista ja siihen, miten puolueen hämäriä ohjeita ja musiikin sosialistista realismia tulkittiin, Mikkonen havaitsi. Byrokraatit vainojen uhrina Vuosi 1936 muistetaan säveltäjä Dimitri Shostakovitshia vastaan käynnistetystä hyökkäyksestä. Shostakovitshin on väitetty joutuneen täydelliseen epäsuosioon, jopa kuolemanvaaraan ennen kuin hänen viides sinfoniansa esitettiin marraskuussa 1937. Mikkonen osoittaa, että Pravdan käynnistämä hyökkäys oli osa laajempaa tapahtumaketjua, jossa Shostakovitsh ei edes ollut pääkohteena. Häntä ei missään vaiheessa hylätty, saati vangittu. Pravdan artikkelit liittyivät valtaeliitin sisäiseen kamppailuun, jossa uusi Taideasioiden komitea otti ylivallan taidehallinnossa. Samalla se pyrki alistamaan itsenäisesti toimineen säveltäjäliiton valtansa alle. Seurasi valtakamppailu, jossa säveltäjäliitto näytti olevan vaarassa muuttua vuosina 1936-38 raivonneen terrorin veriseksi näyttämöksi. - Yllättävää on, ettei yhtäkään eturivin säveltäjää teloitettu kyseisten vuosien aikana. Toisin kuin esimerkiksi pahasti kärsinyt kirjallisuus, musiikki välttyi merkittäviltä tuhoilta, Mikkonen huomasi. Säveltäjien ja hallinnon yhteenoton uhrit olivat lähes poikkeuksetta byrokraatteja. Vaikka säveltäjäliiton aiempi johto syrjäytettiin, säveltäjät hyötyivät muutoksesta: säveltäjäliiton jäseniksi otettiin ainoastaan aitoja säveltäjiä ja musiikkitieteilijöitä. Liiton johto ei puhdistusten jälkeen edes kuulunut puolueeseen, vaan kaikki olivat arvostettuja säveltäjiä. Modernismia, ei säveltäjiä vastaan Myös itse musiikki koki muutoksia. 1920-luvun musiikillinen monimuotoisuus ei hävinnyt, mutta siitä tuli tiukemmin muotoihin sidottua. Valtio nosti kansanmusiikin kukoistukseen avokätisellä rahoituksellaan, mutta samalla kontrolloi sitä voimakkaasti. Myös perinteistä venäläistä konserttimusiikkia painotettiin voimakkaasti länsieurooppalaisen avantgarden kustannuksella. Musiikilliset uudistukset eivät tapahtuneet yksin puolueen toimesta ja säveltäjien vastustamina. Vaikka osa säveltäjistä suuntautui musiikilliseen avant-gardeen, lähes kaikki oli koulutettu Rimski-Korsakovin viitoittamalla venäläiskansallisella tiellä. Käänne perinteeseen oli sinänsä looginen, mutta kun siihen kytkettiin modernin musiikin vastainen kampanjointi ja ulkomaisten yhteyksien vaikeuttaminen, ero 1920-lukuun vaikutti varsin huomattavalta. ; In the scholarship of Soviet history, music has too often been neglected as part of musicology rather than that of history. As a consequence, our understanding of the music as part of the Soviet society has been left rather one-sided. Soviet musical life has been studied largely by musicologists interested in specific works or composers rather than the context within which music was produced. This study discusses the relationship of art and politics in the Soviet Union during the early Stalinist phase, 1930s. It explores the ideas different groups had about the development of Soviet music, but also the development of the concept of Soviet music. In addition, the ties between composers and leading Communist Party officials are of crucial interest as it has been believed that the Party had a central role in the development of Soviet musical life in the 1930s.Although the Party first became interested and then highly involved in Soviet musical life, during early 1930s, composers and musicologists were able to organize their work without direct involvement of neither the Party nor the state organs. The Composers' Union, the art union gathering all the composers and musicologists, was established in 1932, but unlike its sister organization, the Writers' Union, it was not submitted to the Party. Rather, the Composers' Union concentrated on furthering the financial position of its members. The issues of housing, salary and copyrights were engaged by composers while the Party mostly disregarded the intensification of the control of the Soviet musical life. Although the introduction of the Committee on Artistic Affairs, the state superstructure over the whole artistic life, intensified the political ties between music and the Party politics from 1936 onwards, composers managed still preserve their own interests. Despite the conflict between the superior Committee on Artistic Affairs and the Composers' Union, composers were not overcome. Even more surprising is the fact that the years of terror (1936–1938) almost passed the Composers' Union by without victims, whereas the Writers' Union suffered heavily as almost all state and Party organs. During the 1930s Soviet music in general came to support aims of the Party and had to make concession. Simultaneously, however, composing as a profession became established and amount of full-time composers proliferated.

The ambivalence of English manifests itself in the discourses that surround it. English may be a resource and consume resources; it empowers and oppresses. The dichotomous discussion around the usefulness or dangers of English as a "global" or "world" language erases problematizations of the layered societal implications of English in localised contexts. English needs to be analysed not (only) as a language but (also) as the ideologies and societal structures intertwined with it. We examine English in two higher education contexts. Our first case deals with the so-called Accent Reduction courses offered for international students in US universities. The second one analyses English as a language political catalyst in a nation state context. We conclude with a discussion of the nativist and nation-state-centred role of global English. We argue that to discuss English as a language oversimplifies the societal implications of the debate. When we think we talk about English, we are, in fact, talking about the various societal, political, economic, cultural and historical power dynamics that accompany it. ; peerReviewed

A koronavírus-járvány és az azzal járó egészségügyi és gazdasági válság negatív következményeinek enyhítése érdekében az egyik elsődleges eszköz a kormányok számára a lakosság minél magasabb arányú átoltottságának elérése. A vonatkozó diskurzusok azonban rendkívül átpolitizálódtak, különösen azokban az országokban, ahol a pártos polarizáció szintje a vélemények és médiadiskurzusok kapcsán olyan magas, mint az általunk vizsgált Magyarországon. Továbbá, ahogy arra korábbi, főként egyesült államokbeli vizsgálatok rámutatnak, a tudomány iránti általános bizalmat az egyének politikai ideológiai irányultsága is jelentősen meghatározhatja – a konzervatív ideológiát vallók vagy magukat annak tekintők nagyobb eséllyel kérdőjelezik meg a tudományos eredményeket. Tanulmányunkban két kérdést vizsgálunk: egyrészt, hogy a magyar állampolgárok ideológiai irányultsága és pártos kötődése befolyásolja-e a tudomány iránti bizalmukat általánosságban, valamint hogy ugyanezen tényezők milyen szerepet játszanak abban, képesnek tartják-e a tudomány képviselőit a Covid–19 elleni vakcinák hatékony kifejlesztésére. Az online reprezentatív kérdőíves vizsgálat eredményei szerint minél konzervatívabbnak vallja magát valaki, annál nagyobb eséllyel szkeptikus mindkét kérdést illetően, a kormányt és ellenzéket támogatók között viszont nincs különbség a tudomány hatékony vakcinafejlesztési képességének megítélésében. Utóbbi jelenség, hogy a kormánypárti szavazók ebben az értelemben nem térnek el az ellenzékiektől, vélhetően a kormány oltásra buzdító intenzív kampányával magyarázható, illetve hogy a kormány az átoltottság kérdését erőteljes legitimációs eszköznek tekintette a kormányzati válságkezelésről való kommunikáció során.

Väitöskirjani käsittelee ruotsin ja suomen kielen opiskelijoiden ja opettajien diskursseista esiin nousseita kieli-ideologioita. Tutkin tapoja, joilla vallitsevat syntyperäisyyden, yksikielisyyden ja oikeaoppisuuden kieli-ideologiat heijastuvat osallistujien oppimis- ja opetusprosessiin Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. Analysiini perustuu kokoamaani aineistoon ja koostuu 90 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, 109 kyselylomakkeesta sekä osallistuvasta havainnoinnista 22 opetusryhmässä 1-2 kk ajalta. Tutkimustulokseni osoittavat, että osallistujat ovat ko. kolmessa maassa omaksuneet syntyperäisyyden ideologian ja nojaavat yhä oletetun yksikielisen natiivipuhujan malliin. Tämä vakinaistunut ajattelutapa rajoittaa oppijoiden mahdollisuuksia identifioida itsensä positiivisella tavalla legitiimiksi kohdekielen puhujaksi. Jotta kielenoppijat voisivat kokea itsensä monikielisinä ja osaavina puhujina, voi olla suotavaa, että vallitsevia ajattelutapoja muutetaan ja lakataan kategorisoimasta oppijoita pelkästään toisen kielen käyttäjinä, joiden kielitaito on puutteellinen. ; Ce travail porte sur les idéologies linguistiques émergées dans les discours des étudiants universitaires de suédois et de finnois L2 et de leurs enseignants. Nous étudions comment les idéologies dominantes d'autochtonie, de monolinguisme et de langue standard se reflètent sur le processus didactique des participants en Finlande, en Suède et en France. Notre corpus se compose de 90 entretiens semi-directifs thématiques et de 109 questionnaires-filtre accompagnés des observations participantes dans 22 cours de langue d'une durée de 1-2 mois. Nos résultats indiquent que les participants des trois pays ont intériorisé l'idéologie d'autochtonie et restent accrochés au modèle linguistique du natif monolingue éduqué. Cette idéologie délimite une identification positive par les apprenants comme membre actuel ou futur de communauté linguistique cible. Pour que les apprenants puissent se développer une identité plurilingue d'un locuteur légitime, il peut être nécessaire de faire évoluer la catégorisation des apprenants comme simples usagers de L2 avec l'idée d'un apprenant à vie possédant une compétence déficitaire.