Suchergebnisse

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomien 1.7.2007-31.12.2008 kirjoittelua koskien Kiinan kesäolympialaisia ja niiden herättämää ihmisoikeushuolta. Ihmisoikeuksien julistuksen lisäksi ajatus luovuttamattomista perusoikeuksista ja pyrkimyksestä rauhaan on kirjattu olympialiikkeen peruskirjaan. Toisaalta peruskirja kieltää valtioita ja yksilöitä esittämästä olympialaisissa poliittista propagandaa. Siksi sekä ihmisoikeusjärjestöt että kritiikkiä kohtaavat kisaisännät voivat vedota olympialaisten aatteeseen, olympismiin. Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aloitti Pekingin olympialaisten alla oman olympiakampanjansa. Vuosina 2005-2008 järjestö julkaisi 7 raporttia, jotka keskittyivät Kiinan ihmisoikeustilanteen ja tulevien olympialaisten yhteyksiin. Raporteista nousi esille viisi ihmisoikeutta, joita Kiina loukkasi: oikeutta elämään, vapauteen, mielipiteeseen, sananvapauteen ja uskontoon. Amnesty katsoi Kiinan rikkovan YK:n ihmisoikeussopimuksien ja oman perustuslakinsa lisäksi olympismin periaatteita. Järjestön kampanjointitapa oli häpäiseminen, jossa eritellään ihmisoikeusloukkaukset, ja vaaditaan lakien ja käytäntöjen muuttamista, niin että loukkauksia ei enää tulevaisuudessa tapahtuisi. Olympiakampanjassa vaadittiin useaan otteeseen aktiivisia toimia niin Kansainväliseltä olympiakomitealta kuin eri maiden poliitikoiltakin. Valta-asemassa olevien poliittisten toimijoiden piti Amnestyn mukaan käyttää mahdollisuuttaan, ja painostaa Kiinaa tekemään konkreettisia muutoksia ihmisoikeustilanteeseensa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten Amnestyn olympiakampanjan ihmisoikeushuolet näkyivät Helsingin Sanomien sivuilla. Tutkimuksen analyysiosio on jaettu kahteen osaan: ensimmäisessä käsitellään olympiakampanjan ihmisoikeusloukkauksien näkyvyyttä lehdessä: Miten huoli kuolemantuomioista, teloituksista, hallinnollisista pidätyksistä, mielipidevangeista ja Kiinan harjoittamasta laajasta sensuurista nousivat esille? Viidentenä huolena esiin nousi erityisesti Tiibetin ongelmallinen tilanne. Kuka ilmaisi näistä huolen, ja mihin asioihin keskityttiin? Toisessa osassa käsitellään Amnestyn painostusvaatimuksia. Kenen vastuulle lehdessä asetettiin toiminta muutoksen eteen, ja miten vastuulliset kokivat asemansa? Taustalla on laaja tieto olympialaisten historiallisesta kritiikistä, sekä olympiahistorian protestiliikkeistä. Työssä argumentoidaan, megatapahtumien historian ja tutkimusaineiston valossa, ettei olympialaisia voi irrottaa politiikasta, eikä politiikkaa - tai ihmisoikeuksia - olympialaisista. Puolentoista vuoden aikarajaus kattaa paljon. Vuosi ennen olympialaisia käytiin keskustelu siitä, miten Kiina valmistautui olympialaisiin, mitä lupauksia sen katsottiin tehneen kisat saadessaan, ja miten maan ihmisoikeustilanne oli kehittynyt olympialaisten vaikutuksen takia. Ennen kisoja vuonna 2008 lehdessä julkaistiin runsaasti kannanottoja muun muassa boikotteja koskien, mutta kisojen jälkeen niihin liittynyt ihmisoikeushuoli hävisi lähes kokonaan lehden sivuilta. Helsingin Sanomissa otettiin ahkerasti kantaa ihmisoikeuksien puolesta, ja uutisoitiin runsaasti ihmisoikeuksiin liittyvää keskustelua. Pekingissä asunut Kiinan-kirjeenvaihtaja toimi sekä uutisten välittäjänä että niiden aktiivisena kommentoijana, ja hänen kauttaan moni ihmisoikeushuoli nousi esille lehdessä. Myös Amnestyn sanoma nousi usein ja vahvana esiin, sekä järjestön kampanjoiden että sen työntekijöiden äänellä. Lehden ihmisoikeusdiskurssi ei nojannut yksin järjestön tuottamaan informaatioon, mutta noudatteli Amnestyn kampanjan huolia.