Suchergebnisse

Artikkelissa tarkastellaan ajanhallintaan ja erityisesti deadlineen liittyviä käsityksiä ja käytäntöjä suomalaisessa pelistudiossa ja paikallislehden toimituksessa. Tutkimuksen aineistona on 11 asiantuntijahaastattelua. Analyysimenetelmänä käytetään kehysanalyysia, jota täydennetään vuorovaikutuksen sekventiaalisuuden analyysilla, jotta saadaan ajanhallinnan kehysten hienovaraiset merkitykset esiin. Tutkimuksen perusteella ajanhallinta ja oman työtahdin säätely suhteessa deadlineen osana mediatyötä otetaan itsestäänselvyytenä, joka limittyy työlle asetettuihin organisatorisiin ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja ihanteisiin. Artikkelissa osoitetaan, että journalistit ja pelinkehittäjät merkityksellistävät deadlinen vastuunkannon, rajojen asettamisen ja tehokkuuden kehyksien kautta. Nämä kehykset tuotetaan haastattelun vuorovaikutuksessa tavoilla, joilla haastattelija nostaa deadlinen topiikiksi ja joilla haastateltava kategorisoi, selittää tai arvottaa deadlinea haastattelijan toimintaan peilaten. Haastateltavat liittävät deadlinen asiakkaista ja lukijoista, omasta työyhteisöstä ja riittävästä laadusta huolehtimiseen. Sen kautta mediatyötä lähestytään myös rajojen asettamisena normi- ja ylityöajan tai työelämän ja vapaa-ajan välille. Lisäksi deadline-puhetta kehystetään tehokkuuden näkökulmasta, esimerkiksi henkilökohtaisena tai organisaation tasolla tapahtuvana suhtautumisena työn tehokkuuden vaatimuksiin. Pelinkehittäjille deadline on pääsääntöisesti työnteon taustalla häämöttävä lähitulevaisuuden projektikohtainen kiintopiste, kun taas toimittajille deadline on päivittäistä työtä rytmittävä ja tiettyihin kellonaikoihin kiinnittyvä tekijä. Tulosten pohjalta mediatyön intensiivisyys ja ajanhallintakysymysten keskeisyys on yhteistä pelinkehitys- ja toimitustyölle, mutta suhteessa työnteon rytmiin, ylitöihin ja tehokkuuden ihanteeseen ne saavat kohdeorganisaatioissa erilaisia painotuksia.

Artikkelissa tarkastellaan sitä, millaisia merkityksiä haavoittuvuudelle on annettu datavetoista yhteiskuntaa ja digitaalista subjektia koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Artikkeli perustuu kirjallisuuskatsaukseen, joka on tehty vuosina 2015–2020 ilmestyneistä haavoittuvuutta datafikaation kontekstissa käsittelevistä tieteellisistä julkaisuista. Kirjallisuushaut tehtiin yhteiskuntatieteiden alojen keskeisistä tietokannoista ja digitaalisista kirjastoista. Hakujen pohjalta tutkimuskirjallisuus järjestettiin neljään teemakokonaisuuteen: 1) datavalvonnan tuottamat haavoittuvuudet, 2) data tietämisen tapana ja osallisuutena, 3) digitaalisten subjektien kategorisointi ja näkyvyyden säätely sekä 4) haavoittuvuus suhteessa autonomiaan ja ontologiaan. Kartoitetun tutkimuskirjallisuuden perusteella datan kerääminen ja digitaaliset toimintaympäristöt tuottavat haavoittuvuutta, joka ilmenee niin subjektien muotoutumisessa, näkyvyydessä, kategorisoinnissa, osallisuudessa, suhteissa kuin digitaalisen olemassaolon ontologisessa luonteessa. Artikkelissa esitetään, että haavoittuvuuden käsitettä olisi hyvä hyödyntää teoreettisena työkaluna, jonka avulla tutkia datafikaatioon liittyviä mahdollisuuksia ja toiminnan ehtoja. Haavoittuvuuden kokemuksellisuutta datasuhteissa voitaisiin lähestyä tunnerakenteena ja eettisenä resurssina.