Suchergebnisse

Emeritusprofessori Kari Palonen avaa Max Webein yhteyttä Euroopan Unioniin. Koska Weber kuoli espanjantautiin kesäkuussa 1920, hänellä ei kuitenkaan voinut olla mitään käsitystä Euroopan unionista, sellaisena kuin me sen tunnemme. Palonen lähestyykin Euroopan Unionia Weberin ajatusten kautta, joissa esimerkiksi ymmärretään toteutuneita mahdollisuuksia vertaamalla niitä toteutumattomiin. Palonen ei myöskään ole ainoa Weber-tutkija, joka on pohtinut Weberin suhdetta Euroopan integraatioon.
Artikkeli on revisioitu versio Jyväskylän yliopiston politiikan opiskelijain ainejärjestötapaamisessa 5.10. 2019 pidetystä esityksestä.

Tammikuun 21. päivänä vuonna 2020 Italian hallitus julisti koronavirukseen liittyvän hätätilan ja kielsi kaikki lennot Italiasta Kiinaan ja Kiinasta Italiaan. Covid-19-viruksen levitessä muut Euroopan unionin (EU) jäsenmaat seurasivat Italian esimerkkiä, julistivat nopeasti hätätiloja ja ottivat käyttöön rajoitus- ja eristystoimia. Suomessa valtioneuvosto julisti poikkeusolot 16. maaliskuuta, jonka jälkeen alkoi reilun 2 kuukauden mittainen sulkutila. Valtioiden lisäksi EU vastasi koronakriisiin monialaisesti. EU-maat sopivat yhteisvelasta ja elvyttämisestä. Komissio jätti budjettisäännöt huomioimatta. Euroopan keskuspankki (EKP) laajensi rahapoliittisia tukitoimiaan huomattavasti. Käyn puheenvuorossani läpi Euroopan vastaukset koronakriisiin sekä pohdin laajemmin, miten koronakriisi vaikuttaa unionin talouspolitiikkaan kriisin jälkeen. Euroopan unioni valitsi hyvin toisenlaisen tien kuin 2010-luvun eurokriisissä, mikä voi viestiä unionin laajemmasta talouspoliittisesta suunnanmuutoksesta.

Kirjan tavoitteena on antaa kattava ja johdonmukainen kuva yksilön oikeusasemasta ja oikeuksista Euroopan unionissa. Teoksessa tarkastellaan perusoikeuksien asemaa ja merkitystä unionissa sekä yksilön oikeuksia sisämarkkinoilla ja hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa päätöksentekoon. Siinä valotetaan myös niitä keinoja, joita yksilöllä on yhteisön oikeudesta johtuvien oikeuksiensa turvaamiseksi. -- Sisällys: -- I Perusoikeudet Euroopan unionissa / De grundläggande rättigheterna inom Europeiska unionen -- EU:s stadga om de grundläggande rättigheterna: från politisk deklaration till rättsligt bindande normer och extern kontroll / Holger Rotkirch -- Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö EU-oikeuden lähteenä / Matti Pellonpää -- Syrjintäkielto: sisämarkkinoiden reunoilta perusoikeuksien ytimeen / Mikko Puumalainen -- Sukupuolten välisen tasa-arvon sääntely Euroopan unionissa / Anja Nummijärvi & Päivi Romanov -- Muslimisiirtolaisten uskontopohjaiset oikeudet Länsi-Euroopan maissa: rajoitetaanko niitä liiaksi? / Lauri Hannikainen -- Kieliä koskevat oikeudet / Kari Liiri -- Henkilötietojen suoja / Petri Helander & Joni Heliskoski -- Virkamiesten sananvapaus / Heikki Kulla -- Oikeus diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antamaan suojeluun / Ora Meres-Wuori -- En högre nivå på miljöskyddet: en jämförelse mellan EG:s miljöskadedirektiv och den finska miljöskadelagen / Peter Wetterstein -- Kohti perusoikeusherkempää tavaroiden vapaata liikkuvuutta / Tuomas Ojanen -- Euroopan unionin perusoikeusvirasto / Martin Scheinin -- EU:n ihmisoikeuspolitiikka: ulkosuhteet ja sisäpolitiikka johdonmukaisuuden näkökulmasta / Johanna Suurpää -- II Yksilön oikeudet ja oikeusasema sisämarkkinoilla / Individens rättigheter och rättsställning på den inre marknaden -- Euroopan unionin kansalaisuus / Heidi Kaila -- Perhe-elämä ja Euroopan unioni / Suvi Sankari -- Ammattiurheilijan oikeudet sisämarkkinoilla / Mikko Huttunen -- Arbetstagarens rätt till fackliga stridsåtgärder på EU:s inre marknad / Niklas Bruun -- Tjänsteleverantörens ställning i EG-rätten / Nina Nordström -- Itsenäinen ammatinharjoittaja Euroopan yhteisön taloudellisen perustuslaillisuuden ytimessä / Markku Kiikeri -- Opiskelijoiden oikeudet ja oikeusasema sisämarkkinoilla / Veli-Pekka Paukku -- Eläkeläisenä Euroopan unionissa / Juha Raitio -- Turistin oikeudellinen asema Euroopan unionissa / Päivi Saarinen -- Potilaan oikeus hakeutua sairaanhoitoon valitsemaansa jäsenvaltioon: EY:n tuomioistuimen tulkintakannanotoista unionin ja jäsenvaltioiden oikeudeksi / Maija Sakslin -- Brottsoffrets ställning inom Europeiska unionen / Elina Pirjatanniemi -- Ajankohtaista kuluttajansuojalainsäädännöstä Euroopan unionin sisämarkkinoilla / Elena Savia -- Likabehandlingsprincipen och andra principer vid tillämpning av EG-rätten på skatteområdet / Stig von Bahr -- Sijoittajat ja Suomi / Kauko Wikström -- Laiton maahanmuutto ja Euroopan unionissa laittomasti oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset / Eero Koskenniemi -- III Demokratia, osallistuminen ja informaatio / Demokrati, deltagande och information -- Euroopan unioni ja demokratian palapeli / Kirsi Pimiä -- Rösträtt och valbarhet vid val till Europaparlamentet / Markku Suksi -- Yleisön oikeus osallistua päätöksentekoon ympäristöasioissa / Anne Kumpula -- Hyvä hallinto oikeutena ja yleisenä oikeusperiaatteena / Olli Mäenpää -- Euroopan unioni kansalaisten palveluksessa: tiedotus, neuvonta ja ongelmanratkaisumekanismit / Salla Saastamoinen -- IV Yksilön pääsy oikeuksiinsa / Individens möjligheter att utnyttja sina rättigheter -- Om framställningar till Europaparlamentet / Henrik Lax -- Oikeus kannella Euroopan oikeusasiamiehelle / Benita Broms -- Kanteleminen Euroopan komissiolle / Molla Mäkilaine & Antti Peltomäki -- Toimivallan- ja vastuunjaon perusteista toteutettaessa yksityisen oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan EY:n oikeuden alalla / Heikki Kanninen -- Yksilön oikeus nostaa kanne Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa / Virpi Tiili & Nina Korjus -- Oikeudenkäyntikulut ja oikeuksiin pääsy EY:n tuomioistuimissa / Sari Haukka -- Direktiivien oikeusvaikutukset kansallisissa tuomioistuimissa: oireet, diagnoosi ja hoitokeinot / Antti Maunu -- Tuomarin ja asianajajan tehtävät ja vastuu EY-oikeuden huomioon ottamisessa kansallisessa lainkäytössä / Pauliine Koskelo -- Förhandsavgörandena: en kronjuvel? / Leif Sevón -- Valtion korvausvastuu yksilölle unionin oikeuden rikkomisesta / Pekka Aalto -- V Euroopan oikeusalue / Det europeiska rättsområdet -- Kohti Euroopan oikeusaluetta / Kirsti Rissanen -- Om forum solutionis enligt artikel 5.1 i Bryssel I-förordningen särskilt i ljuset av rättsfallet Color Drack / Gustaf Möller -- Några observationer om jurisdiktion i transportförhållanden / Hannu Honka -- Eurooppalaisen pidätysmääräyksen (EAW) täytäntöönpano Suomessa: vastavuoroisen tunnustamisen periaate käytännössä / Risto Eerola -- Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten välinen yhteistyö / Pekka Hallberg -- Individen och Lissabonfördraget / Astrid Thors & Päivi Kaukoranta.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen turvallisuuskäsitys Euroopan unionissa vallitsee ja minkälaisia teemoja turvallisuuteen liitetään. Lisäksi tutkimus pyrkii analysoimaan Euroopan unionia vallankäyttäjänä kansainvälisessä politiikassa. Tutkimuksen aineisto muodostuu Euroopan unionin kahdesta turvallisuusstrategiasta. Päähuomio on vuonna 2016 julkaistussa Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa, ja vertailuaineistona käytetään vuoden 2003 Euroopan turvallisuusstrategiaa. Strategiat valikoituivat tutkimuksen aineistoksi, sillä ne määrittelevät suuntaviivat ja toimintaperiaatteet Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikalle ja näin ollen kuvaavat keskeisimpiä teemoja ja toimijoita Euroopan unionin turvallisuuteen liittyen. Tutkimus toteutettiin käyttäen metodina Palosen (1988) poliittista luentaa. Poliittinen luenta pyrkii tutkimaan, kuinka poliittinen ulottuvuus ilmenee tekstissä ja minkälaisia tulkintoja tekstistä voidaan tehdä poimimalla siitä kiinnostavia ilmaisuja. Analyysin tukena käytettiin turvallisuusuhkia selvitettäessä Buzanin, Wæverin ja de Wilden (1998) kategorisointia turvallisuuden osa-alueista. Euroopan unionin valta-asemaa tarkasteltiin Tojen (2011) pikkuvallan sekä McCormickin (2007) supervallan käsitteiden avulla. Tutkimuksen perusteella Euroopan unionin turvallisuuspoliittinen kenttä näyttäytyy laajana. Vahvimpina osa-alueina vuoden 2016 globaalistrategiassa esiintyvät sotilaallisen ja taloudellisen turvallisuuden alueet. Poliittinen ja yhteiskunnallinen turvallisuus ilmenee osittain rinnakkain ja lomittain; eurooppalaiset arvot ja vahvat Euroopan unionin instituutiot ovat EU:n turvallisuuspolitiikan perusta. Huolimatta asemastaan ympäristönsuojelun edelläkävijänä ympäristöturvallisuus jää vuoden 2016 globaalistrategiassa vähälle huomiolle. Tulosten mukaan Euroopan unionin käytöksessä on havaittavissa piirteitä sekä pikkuvallasta että supervallasta. Voidaankin todeta, että EU nojaa globaalissa toiminnassaan vahvasti kansainvälisiin instituutioihin, mutta pyrkii myös luomaan itsenäistä asemaa. Erityisesti operatiivisen riippumattomuuden tavoittelu nousi aineistosta kantavana teemana. Aineiston perusteella Euroopan unioni on pikkuvalta, joka pyrkii kohti tunnustusta suurvaltana. ; The aim of the study is to analyze what kinds of understanding of security does the European Union have and what themes are linked to security. Additionally, the study aims to analyze the European Union as a power in international politics. The research material consists of two security strategies. The focus is on the Global Strategy for European Union's Foreign and Security policy, which was published in June 2016. This strategy is compared to the European Security Strategy of 2003 in order to detect new trends in European security policy. The strategies act as guidelines for the European security policy and thus represent the main actors and themes related to European security. Therefore, strategies provide interesting research material. The study was conducted through the method of political reading. Political reading (Palonen, 1988) aims to study how the political aspect appears in texts and what kinds of interpretations can be made from the political parlances. Buzan, Wæver, and de Wilde's (1998) categorization of the areas of security was a useful tool when analyzing the security threats presented in the Global Strategy. When studying the European Union as a power, Toje's (2011) concept of small power was used alongside McCormick's (2007) work on superpower. Based on the results, the field of European security is quite versatile. Strongest emphasis in the Global Strategy is on European military and economic security. Political and societal security is in most cases overlapping other areas; the strong institutions and European values are in the core of European security policy. Despite the EU's role as a trendsetter for environmental awareness, environmental security is underrepresented in the Global Strategy of 2016. The study shows that the European Union has behavioral elements of both a small power and a superpower. It can thus be argued that the EU relies heavily on international institutions, such as the UN, in its global actions, but at the same time tries to achieve a position as an independent actor. Operational independency was especially a current theme in the material. According to the Global Strategy of 2016, the European Union is a small power that aims towards recognition as a great power.

Waste management plays an important role in reducing greenhouse gas (GHG) emission. The purpose of this study is to explore the economic, social and envi-ronmental factors that could significantly affect GHG emission from waste management in European Union countries. Based on the cross-section data in 2008 among European Union countries, three components (significant factors) were extracted from 12 possible factors by the principal component analysis. Also, the relation between GHG emission from waste sector and significant fac-tors was quantified through the multiple linear regression. On one hand, the results demonstrated that 42.4% of the GHG emission from waste sector could be explained by two significant factors: Component 1 (external issues from economy, society and environment) and Component 2 (internal issues from waste management and environmental awareness). On the other hand, the find-ings indicated that Component 3 (the waste from waste management) could not statistically explain the GHG emission from waste sector. However, the exact contribution of each possible factor to GHG emission is still unknown and the other 57.6% of the GHG emission from waste sector has not been ascertained. Therefore, further research might concentrate on investigating how GHG emis-sion has been affected by each possible factor, as well as exploring other undis-covered factors that could affect the GHG emission from waste management.

The European Union is often described as being an economic giant but a political dwarf. True enough, the European project started with economics, but has gone a long way since the time that it was only about economy. In Europe, there are obviously many different types of social models and welfare regimes. In addition to national models and regimes, there is an ongoing process at the European level that can be characterised as a search for "European social model". This process involves both the institutions of the European Union as well as the member states. Political (and economic) battle that is being waged concentrates on what "European social model" should look like and who gets to define it. For its part, the European Commission is fond of the term "European social model", which implies societies supposedly being based on a certain set of shared values and a willingness to act upon these values. Member states, on the other hand, often highlight the differences instead of similarities in social models and welfare regimes found across Europe. One of the success stories of European integration is the successive waves of enlargement, a process in which the EU can be seen to be using its economic and political power. With the previous EU enlargements, social rights or social condition did not play a key role for two reasons: firstly, integration meant mainly economic integration and, secondly, there was no deficit in social rights and the social condition in acceding states was equal or in fact surpassed the condition in the existing member states. However, all this changed after the fall of communism and the new situation in Eastern and Central Eastern Europe. This study focuses on Commission Regular reports on Romania between 1999 and 2006. The primary sources are the Regular reports on Romania's progress towards membership prepared by the Commission. Some of the questions that arise in the study are: How are social rights and social policy dealt with in Regular reports? Concerning social rights and social policy, which issues does the Commission bring up and concentrate on in its reporting on Romania? And, finally, what does the European social model look like when it is constructed from the analysis of Commission Regular reports on Romania between 1999 and 2006? It is suggested that in the area of social rights and social policy the competence of the Commission, and the way in which Commission uses conditionality, can be described as being functional rather than legal in nature. Furthermore, it is argued that the Commission could take a tougher stand regarding social rights and social policy without a risk of losing its credibility and influence towards the acceding states. Based on this study it seems clear that the Commission advocates a social model based on active employment and labour market policies. To describe the European Union as being an economic giant but a political dwarf is maybe outdated, this study suggests that the EU should be called an economic giant, political half-ling and a social dwarf.

The European Union (EU) is the most advanced regional political and economic entity in the world. Since the Maastricht Treaty in 1992, the EU has gained increasing power in enacting new legislation in Europe, and has become a key player in international and trade relations. The EU as a supranational polity comprises different types of organizations that daily employ communication as a strategic means to establish relationships with different publics. This chapter presents and discusses the context, the actions, and the challenges faced by the EU in communicating to and with its diverse publics. Particularly, it shows how public relations and communication activities have played a key role in fostering mutual and beneficial relationships between the EU institutions and nation-states, their citizens, and other key publics, as well as international relations between the EU and non-EU countries. It offers insights and reflections on the EU and its global public relations efforts by showing the complexity of conceptualizing, developing, and implementing strategic communications in a multicultural environment. ; peerReviewed

Introduction: In the last five years the EU has increased its authority on various issues, as well as its visibility. Nevertheless, the impact that the European Union (EU) has had on the lives of citizens in its Member States is often underestimated, and support towards its institutions has declined in recent years, especially among young people. The Eurobarometer survey of December 2005 (EB, 2005) made clear that only 55 percent of European youth aged between twenty and twenty-four years old thinks that in five years' time they would like the EU to play a more important role in their lives. The same study indicated that only 40 percent of youth feel that their voice is heard in the EU. If the EU is unable to reach its younger audience, the distance between the youth and the EU will enlarge and in the future this segment of the public will have become estranged from EU institutions and activities. Communication, and particularly new media such as online communication, may play an essential role in narrowing the gap between the two parties. The European Commission has only in the last few years recognised the relevance of this new technology: the first clear acknowledgement came in 2006, when the European Commission, in the White Paper on a European Communication Policy (CEC, 2006a) and in the Plan D for Democracy, Dialogue and Debate (CEC, 2006b), stress the necessity of adopting new information and communication technologies as an integral part of the EU's future communication strategies. This recognition indicates the willingness of the European Commission to consider the European youth as one of the important stakeholders for actions aimed at involving citizens in EU policy-making. This chapter deals with the communication flow between the EU and its young citizens, and how those young citizens utilise available online communication tools of the EU and citizen blogs. For this purpose we conducted a small online survey and individual follow-up interviews with the same respondents. The study took into consideration mainly young people of twenty to thirty years old in Finland and aimed to discover how young Finns perceive and utilise the online communication means designed by the EU. In addition we conducted a content analysis of online citizen blogs that concentrate on particular issues of EU policies. The central research question is: how does the EU employ online tools to communicate with young citizens, and to what extent are young people in Finland familiar with and utilising such online communication tools and citizen blogs to discuss EU policy matters? [Continues. Please see the article.] ; peerReviewed

Euroopan unionin korkeakoulupolitiikka muodostuu jäsenmaiden ja Euroopan komission välillä. Korkeakoulupoliittista yhteistyötä tehdään EU:n neuvostossa, erilaisissa asiantuntijatapaamisissa sekä vertaisoppimistapahtumissa. Euroopan unionilla on korkeakoulutuksessa jäsenmaiden politiikkatoimia täydentävä toimivalta, joten unionin toimenpiteitä ja päätöksiä voidaan kutsua niin sanotuksi pehmeäksi sääntelyksi. Vuonna 2006 Suomessa aloitettiin yliopistouudistukseen johtavat valmistelut. Kansallinen keskustelu yliopistojen uudistamistarpeesta käytiin samaan aikaan kun EU:n neuvostossa keskusteltiin korkeakoulujen modernisaatiotarpeesta. Tämä tutkimus selvittää, mikä oli tämän kansallisen politiikan muodostuksen ja EU-tason keskustelun välinen yhteys korkeakoulujen uudistamisesta, ja millaisia ymmärryksiä Suomessa on EU-yhteistyöstä korkeakoulupolitiikassa. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostui asiantuntijahaastatteluista (N=14) ja täydentävä aineisto laajasta kansallisesta ja eurooppalaisesta asiakirja-aineistosta. Suomalaisia korkeakoulupolitiikan asiantuntijoita pyydettiin kuvaamaan, kuinka he näkevät EU:n korkeakoulupoliittisen yhteistyön merkityksen kansallisesta näkökulmasta. Nämä ymmärrykset analysoitiin fenomenografisen metodin avulla ja tuloksiksi muodostui neljä ymmärryksien variaatioita kuvaavaa kategoriaa. Analyysissä otettiin huomioon myös Suomen kannat eduskunnan sivistysvaliokunnan lausunnoista. Teoreettinen tarkastelu täydensi tutkimuksen tuloksia. Tuloskategoriat avaavat, miten EU-yhteistyö onnistuu vaikuttamaan siihen, että poliittiset tavoitteet ja linjaukset siirtyvät poliittisesta järjestelmästä toiseen ns. pehmeällä sääntelysektorilla. Ensimmäinen tulos oli, että viime vuosikymmenellä EU:n koulutuspolitiikan yhteistyö systematisoitui. Lissabonin strategian myötä koulutuspolitiikan merkitys kasvoi, ja jäsenmaiden uudet yhteiset koulutussektorin tavoitteet jäsensivät yhteistyötä. Komission asema aloitteentekijänä koettiin erittäin tärkeäksi, jopa tärkeämmäksi kuin EU:n koulutusneuvoston asema päätöksentekijänä. Tässä ensimmäisessä kategoriassa esillä oleva monimutkainen eri politiikkaprosessien välinen riippuvuussuhde on mielenkiintoinen havainto. Asiantuntijoiden ymmärryksen mukaan jäsenmaat tarvitsevat tietoa toisiltaan ja komissio tarvitsee myös tukea jäsenmailta (neuvostolta) menestyäkseen aloitteiden kanssa. Uusi piirre tässä riippuvuussuhteessa verrattuna aiempaan tutkimukseen on ns. "politiikan pyöräytystapa", jonka mukaan jäsenmaat tarjoavat komissiolle politiikkaideoita saadakseen takaisin EU-tason tukea kansalliseen politiikan muodostukseen. Toisessa tuloskategoriassa EU-yhteistyön vaikutus vaihtelee asiantuntijoiden mukaan ulkoisesta muutospaineesta kansallisen politiikan muodostuksen tukemiseen. Toisaalta kolmannessa tuloskategoriassa osa asiantuntijoista näki, että EU-keskustelu korkeakoulutuksen muutostarpeesta oli luultavasti vain yksi asia, joka vaikutti suomalaiseen politiikan muodostukseen: merkittäviä olivat myös aiempien keskustelujen vaikutus, OECD:n ja Bolognan prosessin kautta tapahtuva kehitys. Neljännessä tuloskategoriassa osoitettiin joitakin epärelevantteja EU-yhteistyön muotoja. Tässä kategoriassa näkemys oli, että EU:n neuvoston päätöslauselmilla tai päätelmillä eli neuvoston ns. pehmeällä sääntelyllä voi olla hyvin vähän merkitystä tai vaikutusta politiikan siirtoon, koska se perustuu vapaaehtoisuuteen eikä se sisällä sanktioita, jos päätöstä ei toimeenpanna. Lisäksi hyvin laajasti ymmärrettiin, että ns. avoin koordinaatiometodi oli yhteistyömuotona korkeakoulupolitiikassa merkityksetön ja siihen liittyi myös epävarmuuksia politiikkaa siirtävänä keinona. Näistä tuloskategorioista syntyy yhdessä tulosavaruus, jossa voidaan nähdä korkeakoulupoliittisen yhteistyön olevan heikoimmillaan täysin vapaaehtoista ja tällöin useimmiten myös epärelevanttia. Kuitenkin yhdessä sovittujen politiikkatavoitteiden kautta se tulee hyödylliseksi ja jopa puolipakottavaksi. Nämä ymmärrykset auttavat kuvaamaan uudella tapaa EU-tason keskustelun ja kansallisen politiikkavalmistelun välistä yhteyttä. Politiikan siirrettävyyden ja siirtämiskeinojen toimivuuden kautta on mahdollista tutkia myös yhteistyön merkitystä. EU-tason yhteistyöllä voi olla huomattava merkitys kansalliseen politiikan muodostukseen, jos niin halutaan tai tukea tarvitaan. Jatkotutkimuksessa olisi syytä tutkia miten paljon eri EU-maat käyttävät politiikan pyöräytysmahdollisuutta Brysselissä hyödyksi kansallisissa uudistuksissa. Kiinnostus jäsenmaiden asemaan EU:n politiikan muodostuksessa on ollut politiikan tutkimuksessa aiemmin vähäistä. Nämä ymmärrykset jäsenmaiden ja komission välisestä riippuvuussuhteesta saattavat osaltaan vaikuttaa keskusteluun ns. pehmeän sääntelyn merkityksestä, mutta myös vaikuttaa politiikkayhteistyön tutkimukseen muissa kansainvälisissä järjestöissä. Asiantuntijoiden ymmärryksistä kävi kuitenkin myös ilmi, että kaikki EU:n yhteistyötavat eivät ole olleet merkityksellisiä kansalliselle politiikan muodostukselle. Näinä rajallisten resurssien aikoina voidaan kysyä, onko voimavaroja kohdistettu oikein EU-yhteistyössä. Joka tapauksessa on syytä muistaa, että monet näistä yhteistyökeinoista ovat tukeneet jäsenmaita luottamaan toisiinsa ja toistensa koulutusjärjestelmiin, joka tietysti on korvaamatonta. Euroopan komission tulisikin kertoa nykyistä konkreettisemmin pehmeän politiikkasektorin yhteistyön hyödyistä eri jäsenmaissa. ; The European Union (EU) higher education policy is formed between EU Member States and the European Commission. Cooperation in the field takes place within the Council of the EU as well as within different expert meetings and peer-learning activities. The EU has a complementary role to play in national higher education policy, thus its actions and decisions can be called soft law. In 2006, preparations commenced in Finland that led to university reform. The national discussion on university reform was held concurrently with higher education modernisation discourse in the Council of the EU. The research presented in this document evaluates the connection between national higher education policy formation and EU-level discussion on the modernization of higher education institutions and describes the understanding in Finland of the significance of EU-level cooperation on higher education policy. Empirically, this research relied on expert interviews (N=14) as a primary source of data, drawing on a range of national and EU policy documents as supplementary data. The Finnish higher education policy experts were asked to describe how they perceived the significance of EU higher education cooperation from a national point of view. These understandings were analysed by use of the phenomenographic method, and the results consist of four descriptive categories that present the variation between conceptions. The analysis also took into account Finland's official opinions from the documents. Theoretical observations complemented the results of the research, and the result categories revealed how EU policy cooperation succeeds in influencing how political goals and guidelines transfer from one political setting to another setting in a soft law sector. The first result of this study was that in the last decade EU education policy cooperation was systemized. After the Lisbon strategy, the significance of EU-level cooperation in education increased, and the jointly agreed goals in the education sector structured the cooperation. The European Commission's role as an initiator was understood to be very important, even more important than the decision-making role of the Council of the EU. In the first category, the complex interdependence of policy processes that became apparent is an interesting finding. It was understood that Member States need information from each other and the Commission also needs support from the Member States (the Council of the EU) in order to succeed with initiatives. A new feature of interdependence identified is 'policy spin', in which Member States supply the Commission with policy ideas in order to get EU-level support for national policy formation. In the second result category, the influence of EU cooperation varied, according to the experts, from external pressure to support to national policy formation. In the third result category, some interviewees stressed that EU discussion of higher education reform was only one of the factors affecting Finnish higher education policy formation; the incentives of previous national discussions, the OECD and developments within the Bologna process were also seen to have had an influence. The fourth result category indicated that there are some irrelevant and even resisted forms of EU higher education cooperation. Soft law taking the form of a Council resolution or conclusion may have little relevance or policy transfer capability because of its position as a voluntary form of cooperation and as a tool excluding sanctions. Furthermore, there was a wide understanding that the Open Method of Coordination as a cooperation method in higher education was insignificant; there also appeared to be some uncertainty about its policy transfer capability. Together, these result categories form an outcome space where the weakest form of EU higher education policy cooperation is voluntary and therefore mostly irrelevant. However, when cooperation develops commonly negotiated policy goals, EU cooperation becomes useful and even semi-coercive. These understandings help to illuminate in a new way the connection between EU-level discussion and national policy formation. Through the transferability and functionality of transfer mechanisms, it is possible to study the effectiveness of policy cooperation. EU-level cooperation may have a significant impact on national policy formation if wanted or if support is needed. Further research should study whether EU Member States take advantage of the possibility for 'policy spin' at Brussels when running for national reforms. The role of the Member States in EU policy formation has attracted little interest in policy research. These understandings of interdependence between the EU Member States and the European Commission may contribute to the discussion of the importance of soft law and policy cooperation in other international organisations and arenas. It also became clear, however, that not all forms of EU cooperation have been useful to national policy formation. Thus, at times when resources are scarce, it is possible to ask whether resources are well allocated in the EU cooperative effort. It is worth remembering that many of these cooperation methods have supported the Member States' trust of each other and the outcomes of other education systems, benefits that are priceless. The benefits of soft law policy cooperation in different EU Member States should be presented more concretely by the European Commission.